Tuntikuvaukset - perheliikunta

PerheGym-tunneilla lapsi pääsee nauttimaan liikunnan ilosta yhdessä oman aikuisen (esim. vanhempi, isovanhempi tai kummi) kanssa. Mukaan voi tulla vaikka koko perheen voimin! PerheGym on tarkoitettu aikuiselle yhdessä 1-6-vuotiaan lapsen kanssa (suositeltavaa, että lapsi osaa kävellä itsenäisesti).

 

PerheGymin tavoitteena on tarjota positiivisia kokemuksia liikunnan avulla, sytyttää kipinä elinikäiseen liikkumiseen sekä tukea lasten kokonaisvaltaista kehitystä ja perheen sosiaalista vuorovaikutusta. Tunneilla kehittyvät sekä motoriset perustaidot että sosiaaliset taidot. PerheGym-tunnit sisältävät muun muassa leikkejä, lauluja, pelejä, välineliikuntaa sekä toiminta- ja temppuratoja. Tunneilla on sekä koko ryhmän yhteisiä että omatoimisia osuuksia ja tuntisisällöt sovelletaan jokaiselle lapselle soveltuviksi.

 

PerheTemppuilu 3-6v on sisällöltään yhteneväistä temppukoulujen kanssa, mutta halutessaan huoltaja saa tulla mukaan tunnille. Tunti sopiikin oivallisesti mm. niille lapsille, jotka eivät vielä uskalla jäädä harrastukseen ilman vanhempaa. Tunneilla leikitään, harjoitellaan perusliikuntataitoja ja rakennetaan temppuratoja yhdessä aikuisen kanssa. Tule mukaan vaikka koko perheen voimin!

 

Perhepeuhat on Korson harjoitushallilla joka kuukauden 1. perjantaina klo 9-11 järjestettävä vapaa harjoitusvuoro. Perhepeuhoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja osallistuminen on ilmaista. Peuhoissa lapset ja aikuiset saavat vapaasti tehdä mm. temppuratoja, pelata palloa, liikkua ja leikkiä yhdessä toisten lasten ja aikuisten kanssa isossa tilassa.  Paikalla on ohjaaja, joka tarvittaessa auttaa ratojen rakennuksessa ja välineiden käytössä.

SC Vantaa
Tavitie 1,
01450 Vantaa

SC Vantaa
Tavitie 1,
01450 Vantaa

SEURAA MEITÄ

© 2022 SC Vantaa

Tietosuojaseloste
Evästeet
© 2022 SC Vantaa

Vieritä ylös