Akrobatiakoulu
Ikä: 7 v.+
Tunneilla opetellaan akroilun perustaitoja ja temppuja, kuten kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa. Tunnilla liikutaan monipuolisesti harrastajien iät ja taitotasot huomioiden. Tunnit kehittävät erityisesti notkeutta, voimaa, kehonhallintaa ja tasapainoa.
Alkeet-tunti on tarkoitettu aloitteleville temppuilijoille. Tunneilla edetään perustempuista (kuperkeikat, kärrynpyörät ja käsilläseisonnat) kohti haastavampia.
Jatko-tunti sopii jo hieman kokeneemmille akrobaateille, joilta perustemput jo sujuvat. Kauden toiminta suunnitellaan aina ryhmäkohtaisesti.
Baletti ja satubaletti
Ikä: 3 v.+ satubaletti, 5 v.+ baletti
Balettitunneilla harjoitellaan baletin perusteita keskittyen lajille ominaiseen tekniikkaan ja tunnelmaan. Tämä on erinomainen tunti heille, jotka haluavat tutustua klassiseen maailmaan tanssin siivillä. Baletissa korostuu hyvä ryhti ja hallittu liikekieli.
Balettitunti toimii myös hyvänä tukilajina esimerkiksi voimistelulle.
Satubalettitunneilla pienet tanssijat harjoittelevat baletin alkeita ja opettelevat baletille ominaisia liikkeitä ja liikkumisia. Tunnit rakentuvat satujen, lorujen ja leikin ympärille, musiikkia unohtamatta.
Joukkuevoimistelu
Ikä: 6 v.+
Joukkuevoimistelun avoimet ryhmät sekä harrastekilpajoukkueet sopivat erityisesti niille, jotka ovat jo tutustuneet hieman voimisteluun ja haluavat harjoittelun lisäksi esiintyä enemmän tai kilpailla joukkuevoimistelukilpailuissa. Joukkuevoimistelun avoimissa ryhmissä harjoitellaan kahdesti viikossa, joten ryhmä on luonnollinen seuraava askel niille, jotka kaipaavat lisää haastetta esimerkiksi Voimistelukoulu -tunteihin verrattuna.
Tunneilla harjoitellaan ikätasolle ominaisella tavalla perusliikuntataitoja, voimistelun perusteita sekä joukkuevoimistelun lajitaitoja ja -tekniikkaa. Ryhmät harjoittelevat joukkuevoimiselun esitys-/ kilpailuohjelmaa, jolla esiinnytään ja seuran näytöksen lisäksi Voimisteluliiton Stara-tapahtumissa tai kilpailuissa.
K-POP
Ikä: 7 v.+
Kpop-tunneilla harjoitellaan Korealaisen populaarimusiikin musiikkivideoista tuttuja koreografioita. Näiden lisäksi tunneilla harjoitellaan tanssitekniikkaa ja nautitaan hyvästä musiikista. Hyppää rohkeasti mukaan ja ihastu tähän menevään ja koukuttavaan tanssilajiin.
Lastentanssi
Ikä: 4-6 v.
Lastentanssiryhmissä tutustutaan tanssin alkeisiin leikinomaisesti. Tunneilla lapsi liikkuu monipuolisesti musiikin saattelemana: piruetteja ja tasapainoja, hyppyjä ja kuperkeikkoja... Monipuoliset ja kokonaisvaltaiset lastentanssitunnit antavat hyvän pohjan kaikelle liikkumiselle.
Parkour ja naperoparkour
Ikä: 3 v.+ naperoparkour, 7 v.+ parkour
Parkourryhmissä temppuillaan ja suoritetaan erilaisia ratoja parkourin tyyliin. Haluatko oppia rollin, perhosen tai muita temppuja? Avoimen tason parkourtunti on täydellinen niille harrastajille, jotka kaipaavat elämäänsä vauhtia. Tunneilla opetellaan parkourille tyypillisiä liikkeitä sekä yhdistellään niitä pidemmiksi liikesarjoiksi. Osaavan ohjaajan johdolla harjoittelu on hauskaa ja turvallista kovasta vauhdista huolimatta.
Parkourryhmissä harjoitellaan perusliikuntataitoja ja temppuja unohtaen kilpailujärjestelmät ja niiden vaatimukset.
Perhetemppuilu ja perhegym
Ikä: 0 v. +
Perheliikuntatunneilla lapsi pääsee harrastamaan yhdessä aikuisen kanssa. Tunnit ovat oiva vaihtoehto niille, jotka haluavat harrastaa vielä yhdessä oman aikuisen kanssa. Hauskaa yhdessäoloa ja liikuntaa vaikka koko perheen kesken!
Perheliikunnan ryhmissä temppuillaan ja harjoitellaan perusliikuntataitoja leikinomaisesti. Tunnit sisältävät muun muassa leikkejä, pelejä, välineliikuntaa sekä toiminta- ja temppuratoja. Yhteisenä sisältönä kaikilla tunneilla on tutut aloitus- ja lopetusrituaalit, joiden tarkoituksena on luoda turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
Showtanssi
Ikä: 7 v.+
Showtanssissa yhdistyy monia eri tanssilajeja, kuten jazz-, nyky-, street- ja discotanssi. Showtanssitunneilla harjoitellaan esimerkiksi hyppyjä, piruetteja sekä koreografiaa. Ryhmät esiintyvät seuran näytöksissä.
Tanssimisen lisäksi tunneilla tehdään myös alkulämmittelyä, lihaskuntoa ja loppuvenyttelyitä.
Streetdance
Ikä: 7 v. +
Streetdance tunneilla liikutaan rytmikkäästi ja kokeillaan eri katutanssilajeja. Tunnilla kehitetään samalla myös motoriikkaa ja lihaskuntoa hyvän musiikin tahdittamana. Ryhmä esiintyy seuran näytöksissä.
Temppukoulu
Ikä: 3 v.+
Seikkailunhaluiset liikkujat aloittavat harrastamisen temppukoulussa, jonka jälkeen harrastajalla on hyvät valmiudet jatkaa haluamansa lajin parissa. Monipuolisia motorisia taitoja kehittävät tunnit soveltuvat erinomaisesti myös tukilajiksi muiden lajien harrastajille. Temppukoulun tavoitteena on kehittää ketteryyttä, motoriikkaa, voimaa ja tasapainoa. Tunti tarjoaa samalla mahdollisuuden oppia ryhmässä toimimista ja leikkitaitoja.
Tunnilla opetellaan liikkumisen perustaitoja monipuolisesti eri tavoin. Temppukouluissa leikitään, pyöritään, kiipeillään, pelataan ja rakennetaan temppuratoja. Tunnilla liikutaan monipuolisesti lasten iät ja taitotasot huomioiden.
Voimistelu
Ikä: 3 v. +
Voimistelutunnit pohjautuvat voimisteluliiton voimistelukouluun. Voimistelutunnit tarjoavat perustan monipuolisille liikunta- ja lajitaidoille. Tunneilla harjoitellaan ikätasolle ominaisella tavalla perusliikuntataitoja sekä voimistelun perusteita, kuten altoliikkeitä ja tasapainoja, hyppyjä ja kuperkeikkoja sekä musiikkiin liikkumista. Monipuoliset ja kokonaisvaltaiset voimistelutunnit antavat hyvän pohjan kaikelle liikkumiselle
Tunnit alkavat vauhdikkailla alkuleikeillä ja -lämmittelyillä sekä perusliikuntataitojen harjoittamisella. Myös voimisteluvälineitä (naru, pallo, vanne, keilat ja nauha) käytetään tunneilla kauden aikana.